Menetelmämme – Viisi askelta onnistumiseen
Vaihe yksi – Yrityksenne täydellinen kielitaitoarviointi – VELOITUKSETTA
Tapaamme henkilökohtaisesti yrityksenne henkilökunnan ja testaamme heidän kielitaitonsa. Selvitämme heidän lähtötasonsa ja tavoitetasonsa sekä arvioimme heidän vahvuutensa, heikot kohtansa ja päämääränsä kohdekielen taidossa.
Vaihe kaksi – Suositukset ja tavoitteet
Koulutusohjelma suunnitellaan siten, että yrityksenne tavoitteet kielitaidossa saavutetaan. Työhön liittyvä aineisto, sanasto ja työtehtävät sisällytetään kursseihin.
Vaihe kolme – Räätälöidyt kurssit
Tähän saakka olemme arvioineet yrityksenne kielitaitotarpeita. Tämän pohjalta räätälöidyt kurssimme antavat yrityksellenne paremmat valmiudet toimia kansainvälisellä tasolla. Opettajamme tulevat paikan päälle yritykseenne, emmekä veloita matkoista erikseen.
Vaihe neljä – Tuki
Seurataan osallistujia ja pyydämme välitöntä palautetta koko kurssi ajan. Näin varmistamme, että kurssilla edistytään oikeaan suuntaan. Tunnin voi tarvittaessa perua veloituksetta jopa viime hetkellä, eikä peruttua tuntia menetetä.
Vaihe viisi – Tulokset ja arviointi
Kurssin päättyessä jokainen osallistuja saa kattavan todistuksen, jossa arvioidaan yksilöllistä edistymistä ja kielitaidon tasoa Euroopan Neuvoston asteikon mukaan sekä annetaan suosituksia jatko-opiskeluun. Järjestämme henkilökuntanne kanssa erilliset tapaamiset, joissa arvioinnit käydään läpi.


